Kurssitoiminta

Järjestämme säännöllisesti sekä ulkopuolisten kouluttajien  koulutuksia (agility, toko, hyppytekniikka) että  omien kouluttajien lyhytkursseja.

Tulevista kursseista tiedotamme nettisivuilla ja  JATin FB-sivuilla.

Kurssiasioissa ota yhteyttä: kurssit@jatti.fi

Juulia Savolainen / Juoksukontaktit 7.9.2019 ja 5.10.2019

Jyväskylän agility team järjestää yhteistyössä Juulia Savolainen kanssa juoksukontaktit kurssin. Koulutus järjestetään kahdessa osassa 7.9 ja 5.10, jotta välissä on aikaa tehdä kotiläksyjä. Ensimmäisen koulutuksen alkuun pidetään noin tunnin mittainen luento-osuus ja sen jälkeen jatketana käytännön harjoitteluun. Halutessasi voit kuitenkin ilmoittautua vain toiseen päivään.

Koirakkopaikka Jatin jäsenille 45e / päivä, ilmoittautuessani molemmille kerroille 80e / kaksi päivää. Koirakko paikka ei jäsenille 55e / päivä, tai ilmoittautuessani molemmille kerroille 100e / kaksi päivää. Kuunteluoppilaat Jatin jäsenille: 15e / päivä. Ei Jäsenet: 20e / päivä. Jatin 3/2019 jakson kouluttajat pääset ilmaiseksi kuunteluoppilaiksi!

Jatin jäsenet etusijalla koulutukseen 15.7.2019 asti. Tämän jälkeen myös ei jäsenet voivat ilmoittautua mukaan. Ilmottautumiset viimeistään 2.8.2019 mennessä.

Ilmoittautuminen koirakkopaikalle lomakkeella: https://jat.nettilomake.fi/form/7983

Ilmoittautuminen kuuntelupaikalle lomakkeella: https://jat.nettilomake.fi/form/7987

Tiedustelut: kurssit@jatti.fi

Keppiosaaminen haltuun!

Koirakkopaikat täynnä, mutta kuunteluoppilaita mahtuu vielä!

Tällä kurssilla haastetaan koirien keppiosaamista ihan tosissaan. Tavoitteena on saada koirat itse ajattelemaan ja sitä kautta suoriutumaan kepeistä vaikeistakin kulmista erilaisten häiriöiden ja ansaesteiden läsnäolosta huolimatta. Koulutus on suunniteltu jo kepit osaaville koirille mölleistä aina arvokisatasoon saakka.

Ilmoittautuminen kurssille on sitova!

  • Ajankohta perjantaina: 30.8., 13.9. ja 27.9.
  • Kurssikerrat klo 18-19:30
  • Hinta: 45e Jäsen / 60e ei jäsen
  • Kouluttaja: Mari Oksanen
  • Osallistujamäärä max 5 koirakkoa!
  • Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 23.8. klo 22 tai aikaisemmin jos osallistujamäärä on täynnä. Mikäli saat ilmoittautumisen jälkeen ”Kiitos ilmoittautumisesta”, niin olet mahtunut mukaan. Lisäinfoa ja koulutuksen maksuohjeet tulevat myöhemmin.

  • Lisätiedot osoitteesta: kurssit@jatti.fi
  • HUOM! Kurssi on täynnä, mutta kuunteluoppilaspaikkoja on vielä. JAT:n jäseniltä 5 €, muilta 10 €. Mikäli se kiinnostaa, ilmoittaudu kurssit@jatti.fi. Laita otsikoksi ”Kuunteluoppilas keppiosaaminen”.

    Itsenäiset ininit ja takaakierrot

    Koirakkopaikat täynnä, mutta kuunteluoppilaita mahtuu vielä!

    Tällä kyhytkurssilla terästetään nykyradoilla helpottavia taitoja ja haetaan koirien itsenäiseen osaamiseen lisäbuustia. Keskitymme ininien ja takaakiertojen verbaalikäskyjen vahvistamiseen erilaisissa tilanteissa. Kurssi soveltuu kaikille, jotka haluavat koiransa osaavan nämä taidot.

    Ilmoittautuminen kurssille on sitova!

  • Ajankohta perjantaina: 30.8., 13.9. ja 27.9.
  • Kurssikerrat järjestetään klo 19:30-21
  • Hinta: 45e Jäsen / 60e ei jäsen
  • Kouluttaja: Mari Oksanen
  • Osallistujamäärä max 5 koirakkoa!
  • Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 23.8. klo 22 tai aikaisemmin jos osallistujamäärä on täynnä. Mikäli saat ilmoittautumisen jälkeen ”Kiitos ilmoittautumisesta”, niin olet mahtunut mukaan. Lisäinfoa ja koulutuksen maksuohjeet tulevat myöhemmin.

  • Lisätiedot osoitteesta: kurssit@jatti.fi
  • HUOM! Kurssi on täynnä, mutta kuunteluoppilaspaikkoja on vielä. JAT:n jäseniltä 5 €, muilta 10 €. Mikäli se kiinnostaa, ilmoittaudu kurssit@jatti.fi. Laita otsikoksi ”Kuunteluoppilas ininit ja takaakierrot”.